Levyarvostely: Onoila – nostalgiaa c-kasetilla

Turkulainen Onoila julkaisee tulevan debyyttialbuminsa syyskuussa 2015 ja iloksemme Onoila toimitti albuminsa Funktiån arvosteltavaksi. Onoilan 10 kappaleen levy saa aikaiseksi nostalgisen tunnelman, joka vie kuuntelijansa 60-70-luvun suomi-iskelmä matkalle Rauli Baddingin, Agentsin ja monen muun suomiklassikon soundimaailman kautta.

Onoilan solisti Pauli Laasonen kuvailee sanoituksiensa kertovan tarinoita nuoresta rakkaudesta ja kohtalokkaista suhteista. Vaikka Onoila on 5-henkinen yhtye, on koko levy on sanoitusten ja sävellysten osalta Paulin käsialaa, kuten myös levyn kansitaide, äänitys, miksaus ja masterointi, sovituksia lukuunottamatta. Levyn inspiraation lähteenä on ollut Laasosen isoukin runonlaulajamenneisyys, joka kuuluukin sanoitusten runomaisuudessa ja ehkä jopa kansanrunomaisuudessa.

Onoila live

Kuva: Laura Tättilä

Onoilan kappaleita voi kuvata sanoilla: Suomen kesä, tanssilava, Kaurismäki, (kansan)runous, melankolia, rautalanka, pop. Laasosen sanoitukset ovat runomaisia ja paljon metaforia sisältäviä. Vaikka edellämainitusta saattaa saada kuvan suomi-iskelmästä, sitä Onoila ei ole. Paulin ääni on persoonallinen ja saattaakin hyvinkin jakaa kuulijoiden mielipiteet – toiset tykkää ja toiset ei. Onoila kuulostaa omanlaiseltaan, ei kopioidulta, mutta kiistämättä vaikutteita Suomisoundista on imetty äidinmaidosta asti.

Kysyttäessä Paulin idealogiaa soundin taustalla, hän kertoo, ettei ole analogipuristi, mutta tämän levyn tapauksessa tuntui sopivalta tehdä tiettyjä teknisiä juttuja, jotka tekevät musiikista lämpimän kuuloista. Tällaiseen soundiin liittyy Laasosen kohdalla nostalgiaa, ja se tunne peilaa myös kappaleiden tarinoita. Pyrkimyksenä oli tehdä levy, joka kuulostaa jollain tavalla kadonneelta ja ajattomalta. Monet biisien aiheista käsittelevät myös kadonneita henkilöitä.

Pauli Laasonen. Kuva Sini Pietiläinen

Pauli Laasonen. Kuva Sini Pietiläinen

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös tuleva fyysinen julkaisuformaatti, eli c-kasetti. Pauli kertoo olevansa analogi-digitaalimurroksen aikana syntynyt ja kasetin olevan ”se lapsuuden formaatti”, jolta musiikkia kuunneltiin. Tästä syystä kasetti on lähellä sydäntä, sen lisäksi, että se on myös halpa ja helppo formaatti.

Onoilan levy julkaistaan omalla Simpukka-levymerkillä.  Kysyttäessä syytä oman levy-yhtiön perustamiselle, Pauli kertoo levy-yhtiöiden olevan digitalisoitumisesta johtuvassa murrostilanteessa, mikä ei aina ole vienyt levy-yhtiöiden toimintaa parempaan suuntaan. Tällä hetkellä levyn digitaalinen levittäminen on puoli-ilmaista ja onnistuu ilman välikäsiä helposti, joten levy-yhtiö ei ole enää välttämättömyys. Mutta olisiko Pauli tarttunut levysoppariin, jos sellaista olisi tarjottu? Ehkä, mutta hän ei koe sitä kuitenkaan välttämättömyytenä.

Biisit

Levyn aloitusraita Hohtava kuu on eniten iskelmää muistuttava kappale, joka saattaa johtua allekirjoittaneen assosiaatiosta Hopeiseen kuuhun yhdistettynä perinteiseen iskelmämelodiaan. Pelagia-kappale seuraa Hohtavaa kuuta tyylillisesti, mutta kolmas biisi, Laulun kirjoittaisin, nousee mukavasti esiin kahden iskelmäkappaleen jälkeen. Siinä on varsin pirteä laulumelodia varustettuna jopa hieman naiivilla kitaramelodialla.

Juuri kun edellinen biisi on päästänyt irti melankoliasta, niin Katriina kadonnut -biisi palauttaa kuuntelijan pimeään melankolian maailmaan hitaudellaan ja jopa hieman itkuvirsimäisen surevan laulun myötä. Viides raita – Korulipas tuo rakenteellaan kivaa vaihtelua, eli rauhallisen a-osan ja b-osan vaihtelut luovat dynamiikkaa ja piristävät menoa.

Suola Kalliolla  -kappale on perinteinen iskelmäsoundillinen kipale, joka ei ehkä nouse edellisten kappaleiden tasolle. Tuhatpäiset parvet on pieni balladi, jossa on urkujenmelodia seurauksena on jopa hieman harras Procol Harum -tunnelma. Valitettavasti tämä kappale loppuu lyhyeen 2 minuutin ja 43 sekunnin kohdalla. Olisin kyllä kuunnellut tätä raitaa pidempäänkin.

Metsästäjän balladia voidaan pitää selkeimpänä runonlaulajayhteytenä Paulin isoukkiin. Se eroaa sekä soundillisesti ja sanoituksen puolesta levyn muista biiseistä. Jopa hieman säröilevä rumpusoundi iskee heti alusta ja jatkuu läpi biisin. Metsästäjän parvet kipaleessa on intiaanilastenlaulutyyppinen loruileva rytmi. Kuunnellessa levyä useamman kerran huomasin kuitenkin skippaavan Metsästäjän balladia eniten. Ehkä mielleyhtymä lastenlauluihin (joita on saanut kuunnella väsymiseen saakka oman jälkikasvun kanssa) saattaa vaikuttaa negatiivisesti. Mene ja tiedä sitten. Biisistä löytyy myös julkaistu video, joten voit itse käydä arvioimassa sen.

Metsästäjän balladi from Onoila on Vimeo.

Palava kivi iskee intiaanibiisin jälkeen suomirautalankasoundillaan ja potkii nopeasti eteenpäin ja Palavan kiven uskoisin olevan hyvä live-veto keikoilla. Se kuitenkin tekee paluun iskelmämuottiin soundillisesti ja lupaavan alun jälkeen biisi ei ehkä jaksa kantaa oikein kunnolla loppuun asti. Palava kivi on yksi levyn “rajuimmista” vedoista ja sopii hyvin albumin toiseksi viimeiseksi biisiksi.

Albumin lopettaa Loppulaulu-kappale, joka on kaikkein pisin biisi reilun viiden minuutin kestollaan. Loppulaulu on on hempeilevä soundillinen ja sanoiltaan se sopii erityisen hyvin lopetusbiisiksi. Tulkitsen sen olevan jonkinmoinen ”helpotusbiisi” ja sinetti levyn valmistumiselle. Tämä on toki ainoastaan kuuntelijan oma tulkinta, joten totuus jää Onoilan salaisuudeksi.

Kansitaide

Saimme levyn arvosteltavaksi täysin digitaalisessa muodossa, joten meillä ei ollut fyysistä levyä käsissämme. Kansitaide oli myös pääjehu Pauli Laasosen työnäyte. Kansikuva oli varsin mielenkiintoinen. Yritin löytää siitä jotain yhteyttä sanoituksiin, mutta en sitä varsin lyhyen yrityksen jälkeen löytänyt. Uskoisin, että Pauli on selkeästi ajattelevan miehenä sisällyttänyt kanteen jotain ideaa.. Tai ainakin toivon niin. Sisäkansista löytyy myös kaikki levyn sanat, joka etenkin näin sanoituksiin painottuvassa teoksessa on aina tärkeää.

Tuomio

Onoilan debyyttialbumi on mielenkiintoinen teos, jossa yhdistyy perinteinen suomi-soundi runomittaiseen sanoitukseen. Suurin osa levyn kappaleista on alle 3 minuuttisia ja muutaman  biisin kohdalla olisin mielelläni jatkanut kuuntelua pitempäänkin. Hyvää melodiaa on mielestäni turha säästellä, etenkin silloin kun olisi rahkeita riittänyt pitempään vetoon.

En tiedä oliko meille toimitetut mp3-versiot biiseistä aivan lopullisia, mutta ainakin Metsästäjän Balladi -kappaleen mp3-versio ja videon ääniraita kuulostivat hieman erilaisilta. MP3-versiossa bassorumpu tuntui säröilevän hieman kun taas videoversiossa se ei sitä tehnyt.

Kokonaisuutena Onoila on tyylilleen uskollinen paketti, joka pysyy kasassa koko kuunteluajan. Levyltä on hankala nostaa yhtään yksittäistä kappaletta yli muiden.

Uskon Onoilan löytävän oman kuulijakuntansa ja todennäköisesti fanijoukko tulee koostumaan enemmän kauniimman sukupuolen edustajista. Onoila on mielenkiintoinen runomusapläjäys Suomen Turusta.

Keikat ja julkaisut

-M

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedInPin on Pinterest