Vanhojen kuvien uusiokäyttöä

Kävin huvikseni läpi vanhoja valokuvia vuodelta 2010 ja löysin niiden joukosta muutaman kivan otoksen, joita päätin hieman tuunata. Ensimmäinen kuva olikin nopeasti napattu testikuva vaimostani, kun testasin hankkimaani taustakartonkia ja telinettä. Itse asiassa ihmettelinkin, että miksi en aikoinaan käyttänyt kuvaa mihinkään, mutta nyt pienen jälkikäsittelyn jälkeen kuvasta tuli mielestäni OK.

Jälkikäsittelin kuvan Lightroomissa. Ajatuksena oli tehdä ”naistenlehtikuva”, eli käytännössä iho sileäksi. Itse en henkilökohtaisesti ole kovinkaan paljon tämän lajityypin fani, koska mielestäni ihosta tulee jotenkin muovisen oloinen. Myynnin kannalta, jos kyse on naistenlehdistä tai mainoksista, sileä iho on usein oleellinen, etenkin jos yritetään myydä kosmetiikkaa. No, joka tapauksessa muokkasin ihon sileäksi, tein kuvasta mustavalkoisen, terävoitin sitä ja lisäsin hieman kontrastia.

Lopputuloksesta voi olla montaa mieltä, mutta iho on ainakin sileä:)

Juuso

Toinen käyttämätön kuva, jonka löysin arkistoista, oli Juusosta. Juuso on malli sekä muusikko ja otin hänestä jonkin verran kuvia vuonna 2010. Jostain syystä jätin silloin käyttämättä yllä olevan kuvan. Mielestäni kuva on yllättävän hyvä, koska siinä mallilla on suora ja tiukka katsekontakti kameraan. Juuso tuntuu myös olevan rento, joten kuva ei ainakaan mallin suhteen ole missään tapauksessa huono.

Kolmas kuva on myös Juusosta. Kuvan idea oli olunperin olla jonkinlainen ”white trash” -tyyppinen, eli kaunis mallipoika kaatopaikalla. Idean toteutus onnistuikin mielestäni hyvin.

Juuso ottaa taas hyvin kontaktia kameraan, kuten aiemminkin, mutta nyt hänen poseeraus on selkeästi erilainen. Jälkeenpäin ajateltuna, kuvan lehtimetsätausta on aika kinkkinen, koska se on samantapaista syheröä, kuin Juuson kiharat hiukset. Tällöin hiusten ja taustan ero ei ole kovinkaan suuri, etenkin kun aurinko on valaissut juuri hiusten takaa näkyvän taustan erittäin kirkkaaksi.

Päätin tehdä Lightroomilla taas töitä ja muutin taustan mustavalkoiseksi ja jätin Juuson sekä osan ostoskärrystä värilliseksi. Tällöin ainakin kuvattava erottuu taustasta paremmin. Tämän lisäksi myös rajasin kuvaa jonkin verran. Alkuperäisessä kuvassa Juuso ja ostoskärryt näkyvät kokonaan, mutta totesin, että kuvan kannalta ne ovat epäoleellisia, joten rajasin kuvaa rajusti ja se muuttuikin mielestäni heti paremmaksi.

Kuvien jälkikäsittelystä…

Kuvaan aina raw-kuvina, joten jos haluan käyttää kuvia yhtään mihinkään, niin kuvia pitää aina jälkikäsitellä. Olen luonut Olympus OMD EM-1:stä varten oma pre-setin Lightroomiin, jota käytän suurimmassa osasta Olylla kuvatuista kuvissa. Tässä jutussa näytetyt kuvat olivat kuitenkin kuvattu Canon EOS 5D:n tuottamilla raw-kuvilla, joten käytin Develope-moduulista löytyviä linssin korjaus-presettiä EF L 24-105mm linssille.

Perus-jälkikäsittelyjen lisäksi, riippuu hieman kuvan käyttötarkoituksesta, teenkö sille enempää jälkikäsittelyä. Nykyään kuvien jälkikäsittely tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, eli teen jotain pientä säätöä suurimpaan osaan kuvista, jotkä kulkevat käsieni kautta.

 Aarteita menneisyydestä

Tämän jutun tarkoituksena oli nostaa esille se, että joskus on hyvä myös katsoa taaksepäin ja tehdä löytöjä menneisyydestä. Itse koen, että omista arkistoistani voi löytyä jonkinmoisia helmiä. Tässä tapauksessa löysin kolme kuvaa, joita voi mielestäni käyttää aivan hyvin. Myös pienellä jälkikäsittelyllä kuvat voivat saada aivan uudenlaisen elämän. Eli ei muuta kuin vanhoja arksistoja tonkimaan.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedInPin on Pinterest